Blogivastoinkäymisistä huolimatta postaan minäkin vielä yhden kirjoituksen ystävämme herra Giddensin ajatuksiin pohjautuen. Näin lopun ajan kunniaksi tutkin Giddensin käsityksiä rutinoitumisesta ja rutiinien purkamisesta, ja ajattelin nivoa näitä teemoja hänen rakenteistumisen teoriaansa ja suhtetoimintaankin jollain tasolla.

Kertaushan on aina opintojen äiti, joten yritän tiivistää alkuun Giddensin rakenteistumisen teorian niin, että väännän siitä kuuluisasta rautalangasta mutkat suoriksi. Kuten olemme näiden kolmen viikon aikana oppineet, rakenteistumisen teoria noin pääpiirteissään tarkoittaa sitä, että yhteiskuntajärjestelmillä ja yhteiskuntarakenteilla on eräänlainen riippuvuussuhde: järjestelmien rakenteelliset ominaisuudet toimivat yhtäältä järjestelmien välineinä että tuotoksina. Tähän siis liittyy myös keskeisesti idea rakenteiden kaksinaisuudesta. Giddensin sanoin "toimijat käyttävät hyväkseen sääntöjä ja käytettävissä olevia voimavaroja vuorovaikutusprosesseja synnyttäessä, mutta samalla nämä vuorovaikutusprosessit jäsentävät uudelleen niissä käytettyjä sääntöjä ja voimavaroja". Olkoon tämä pohjustuksena, kun nyt hyppään itse asiaan eli rutiineihin.

Rutiininomaisella toiminnalla Giddens tarkoittaa toimintaa, joka on ikään kuin itsestää selvää, eikä sitä yhteistyössä olevien osapuolten kesken tarvitse asetttaa kyseenalaiseksi. Kiteytettynä rutiinit ovat "vakiintuneita sopimuksenvaraisia käyttäytymissääntöjä", jotka taustalla ohjaavat eri osapuolten välistä toimintaa. Rutiinit siis tavallaan sikiävät ja saavat voimaa perinteistä ja perinteiseksi mielletystä toiminnasta. Organisaatioon ja sen harjoittamaan suhdetoimintaan liittyen voisi ajatella, että rutiineilla on kaksijakoinen tehtävä: toisaalta ne luovat tuttuutta ja turvaa ja auttavat taustalla pyörittämään viestintää, toisaalta taas rutiinit saattavat jähmettää organisaation viestinnän hylkien uusia toimintatapoja. 

Rutiineja voidaan myös purkaa. Purkamisprosessit ovat Giddensin mukaan niitä prosesseja, joissa jokapäiväisten vuorovaikutussuhteiden itsestään selvät piirteet häviävät. Giddens jakaa rutiinien purkamisen kolmeen olosuhteeseen, joissa totutut käyttäytymissäännöt menettävät merkitystään. Vaikka sopivalla rutinoitumisella on myös hyvät puolensa, itse näkisin tämän rutiinien purkamisen tavallaan positiivisena mahdollisuutena uusintaa organisaation kaavoihin kangistuneita  toimintakäytäntöjä. 

Ensimmäisessä tilanteessa traditionaalisten toimintatapojen tilalle asetetaan uusia toimintatapoja eli tapahtuu ts. vanhojen korvautuminen uusilla. Vanhat rutiinit siis tavallaan ohjaavat vuorovaikutusprosesseja, mutta nämä vuorovaikutusprosessit saavatkin aikaan vanhojen vanhojen rutiinien korvautumisen uusilla. Ajattelisin näin. Kaikkia keskeisiä toimintojen ominaisuuksia ei kuitenkaan kyseenalaisteta, vaan vain jotkut korvautuvat toisilla, Giddens sanoo. Käytännössä tämä voisi tarkoittaa sitä, että kahden organisaation alkaessa tehdä läheistä yhteistyötä keskenään korvautuvat tietyt toimintakäytännöt organisaatioiden kesken toisilla. Voidaan siis ottaa toisesta yrityksestä uusia vaikutteita, jotka vaikuttavat toimivilta ja korvata niillä vanhoja tapoja. Esimerkkinä voisi toimia tilanne, jossa toinen organisaatio ottaa mallia toiselta vaikkapa alkamalla harjoittaa avoimempaa ja monipuolisempaa viestintää uusilla foorumeilla yleisön kanssa. 

Toisessa olosuhteiden tyypissä Giddens nostaa pinnalle tuntuvammat muutokset, jotka ovat ns. uusia ja erilaisia tulkintoja vakiintuneista normeista. Tämä voisi käytännössä tarkoittaa tilannetta, jossa organisaation sisällä tietty työntekijöiden joukko alkaisi kyseenalaistamaan vakiintuneita käytäntöjä ja muodostaisi samalla uusia tulkintoja perinteisistä normeista. Vähitellen nämä uudet tulkinnat saattavat syrjäyttää vanhat perinteet.

Kolmanneksi ja viimeiseksi tyyppiluokaksi Giddens erottaa radikaaleimman tilanteen, jossa tradition merkitys kielletään toimintojen laillistajana. Jos organisaation sisällä alkaa jyllätä suuri halu toimintatapojen uudistamista kohtaan, saattavat seuraukset olla joko kohtalokkaat tai menestyksekkäät. Tällöin organisaatio saattaa ajautua pattitilanteeseen, jos osa organisaation toimijoista ajaa vahvasti uudistuksia, mutta osa taas vastustaa niitä puoltaen vanhoja menettelytapoja. Yksi ratkaisu tilanteeseen olisi mitä ilmeisimmin molempia osapuolia tyydyttävä kompromissi. Jyrkällä rutiinien purkamisella voi olla myös voitokkaat seuraukset, jos takapajuiseksi jämähtänyt organisaatio jäyhine rutiineineen kokee kokonaan uuden tulemisen uusien parempien toimintatapojen muodossa. Organisaatio tai yritys voi saada aivan uuden ilmeen esimerkiksi organisaation omistajan tai johdon vaihdoksen myötä. Onhan organisaatio rakenteistumisen teorian mukaan dynaaminen systeemi, joka pystyy muuttumaan.

Tässäpä viimeinen katsaukseni Giddensiin tällä erää.
Jos vielä pientä yhteenvedon tynkää Iso G:stä ja hänen ajatuksistaan pukisin sanoiksi, kuten Kaisa ja Ninakin olitte tehneet. Näiden kolmen viikon aikana suhteeni Giddensiin muodostui hieman kahtiajakoiseksi: toisaalta miehen ajatukset olivat ymmärrettäviä ja pystyin niihin samaistumaan, toisaalta teorioiden jotkut osa-alueet jäivät edelleen hämärän peittoon eikä niitä ollut kovin yksinkertaista yhdistää yhteisöviestinnän osalta käytäntöön. Välillä tuntui muiden kurssilaisten blogikirjoituksia lukiessa, että voi kun Giddenskin ajattelisi noin selkeästi. Vaikka varmaan jokaisen henkilön kohdalla on ollut omat hämärät hetkensä. Sulattelun jälkeen voisin sanoa, että Giddens ei ehkä ole sitä helpoimmin lähestyttävintä sorttia, mutta ehkä ajan kanssa hänen kanssaan voisi päästä läheisempään yhteisymmärrykseen. Kolme viikkoa on kuitenkin aika vähän, että ennestään tuntemattomasta tyypistä tulisi sydänystävä. 

Nelli

Lähteenä: Giddens, Anthony: Yhteiskuntateorian keskeisiä ongelmia. Toiminnan, rakenteen ja ristiriidan käsitteet yhteiskunta-analyysissä. 1979
Ihlen, van Ruler, Fredriksson: Public Relations and Social Theory - Key Figures and Concepts.

Ajattelin linjata viimeisessä blogipostauksessani hieman samaa tyyliä kuin Kaisa edellä. Haluan summata mitä Giddensistä viimeisen kolmen viikon jälkeen oikeastaan jäi käteeni ja mitkä ovat nyt tuntemukseni hänestä. 

Giddens ei todellakaan ollut omiaan tutkimusaiheiltaan ja -teemoiltaan minulle. Eikä niin tietenkään aina pidä ollakaan, mutta myönnän tämän vaikuttaneen suuresti motivaatiooni ottaa enempää selvää. Tietoa on hankala sisäistää ja omaksua, jos se ei kiinnosta yhtään, ja kun tietää, että seuraavat kolme tuntia pitäisi viettää lukien kirjaa, jota ei kovista yrityksistä huolimatta ymmärrä, niin kyllähän se lannistaa. Toki välillä koin Giddensinkin kanssa pieniä ilon hetkiä, kun luulin tajunneeni, mitä hän jorinoillaan tarkoitti, mutta nämä hetket tosissaan kestivät yleensä muustamasta sekunnista minuuttiin. Rakenteistumisen teoria on yksi erittäin hyvä esimerkki tästä. Ymmärrän, mitä sillä päällisin puolin tarkoitetaan ja osaisin sitä kai hieman soveltaakin, mutta en ymmärrä mikä sen pointti on. Miten se hyödyttää tätä yhteiskuntaa? Miten se hyödyttää minua? Moderniuden suhteen olin paikoittain Giddensin kanssa samaa mieltä - sen verran mitä nyt edes tajusin. Todellinen epätoivo iski, kun olisi pitänyt ryhtyä miettimään, miten tämä kaikki liittyy yhteisöviestintään. Siitä en todellakaan ole saanut vielä kunnolla kiinni, ja jos yritänkin yhdistää näitä kahta aluetta, niin se tuntuu todella väkinäiseltä ja hataralta.

Tietysti voisin nyt todeta, että ehkä Giddens avautuisi enemmän, jos antaisin sille enemmän aikaa ja paneutumista. Mutta toisaalta tämä ei poista sitä faktaa, että en oikeasti ole niin kovin kiinnostunut Giddensistä. Sen sijaan Goffman herätti mielenkiintoni täydellisesti ja jopa inspiroi minua. Olisin ehkä kaivannut tätä "omalta sosiologiltanikin". Uskon silti, että koko ryhmän voimin saamme Giddensistä ihan asiallisen ja käypän esitelmän. Ehkä.


- Nina

Tämä on nyt viimeinen kirjoitus, minkä tulen tähän blogiin postaamaan. Siksipä ajattelinkin pohtia suhdettani Giddensiin, mitä olen hänestä oppinut, mitä olen jäänyt pohtimaan ja ennen kaikkea, synkkaako meillä.

Giddensillä ja minulla on ollut täysin aaltoileva suhde. Välillä olemme eläneet syvässä yhteisymmärryksessä ja välillä en ole ymmärtänyt häntä lainkaan. Noin kolme viikkoa sitten olin täysin sekaisin lukiessani hänen teorioitaan, jotka avautuivat mielestäni välillä erittäin vaikeasti. Sitten kun jokin asia avautui, kaikki olikin selvää. Jotkut asiat tuntuivat jopa täysin itsestäänselvyyksiltä. Mietin jopa, ettei tyyppi taidakaan olla nero, sillä eihän näissä teorioissa ole mitään nerokasta. Neroutta voi kuitenkin olla se, että osaa luoda teorian, joka ihan oikeasti toimii käytännössä, ja jonka tällainenkin maallikko voi sisäistää.

Olen Giddensin kanssa samoilla linjoilla esimerkiksi siitä, että nykyään epävarmuutta ja riskejä (etenkin yritysmaailmassa) on enemmän. Giddens puhui myös teknologian kehityksestä, joka on luonut mediaan uusia ja entistä vaikeammin kontrolloitavia tapoja viestiä. Komppaan Giddensiä myös siitä, että organisaation viestintää täytyisi hoitaa koko organisaation, ei vain viestinnän ammattilaisten. Imago ja maine luodaan koko organisaation yhteistoiminnalla, ja jos organisaatio ei kokonaisuutena ole toimiva, on sitä viestintäihmisten hyvin vaikea yrittää paikkailla.

Jotkin asiat jäivät kuitenkin vielä itselleni hieman hämärän peittoon. Rakenteistumisen teoriaan jäi vielä joitakin aukkoja, joita en täysin sisäistänyt. Myös myöhäismodernin teorian refleksiivisyys ja sen pointti jäi vähemmälle ymmärrykselle.

Mikä on siis suhteemme tulevaisuus? Giddensillä on kyllä paljon hyviä ajatuksia, mutten kuitenkaan vielä aivan täysin syttynyt. Ehkä olen liian nuori ymmärtämään, ja minun tulisi laajentaa tietouttani ja ”kypsyä” vielä muutama vuosi. Joskus sitä vain joutuu toteamaan, että ”ei se olisi voinut toimia” tai ”ei se tainnut sittenkään olla se oikea”. Toisaalta, miksi jäädä roikkumaan yhteen (teoreetikkoon) kun tarjolla on niin monta muuta?

-Kaisa-

 

Vaikka yleisesti sosiologiassa on tarkasteltu mikro- ja makrotasoja erillisinä tasoinaan, Giddens yhdistää tasot yksilöllisyyden kysymyksessä. Mikrotasoon sisältyvät yksilön minäkuva ja identiteetti, makrotasoon valtio, monikansalliset ja kapitalistiset yritykset sekä globalisaatio. Hän näkee, että tasoilla on selkeä vaikutus toisiinsa eikä niiden toimintaa voida muutoin täysin ymmärtää.

 

Esimerkkinä muutokset ihmissuhteissa viimeisen 60 -vuoden aikana. Avioerot ja "salarakkaat" ovat lisääntyneet, seksuaalisuus on avoimesti esillä yhteiskunnassaja ja eri seksuaaliset suuntaumiset ovat arkipäivää. Nämä muutokset eivät ole tapahtuneet pelkästään makro- tai mikrotasolla. Valtiotasolla niin vasemmalla kuin oikeallakin elää varmasti vielä traditionaalinen kuva vakaasta, yksiavioisesta perhe-elämästä. Tuskin myöskään yksilötasolla on yhtäkkisesti tehty yhteistä päätöstä, että nyt alamme elää erilaista elämää. Vastaus löytynee Giddensin mukaan jostain mikro- ja makrotasojen verkostoista. Kankean suomennosyrityksen jälkeen totesin, että ymmärrätte varmasti parhaiten asian ytimen jos lainaan suoraan David Gauntlettia:

 

"The changes in marriage, relationships and visible sexuality are associated with the decline of religion and the rise of rationality - social changes brought about by changes in how individuals view life, which in turn stem from social influences and observations. These developments are also a product of changes in the laws relating to marriage and sexuality (macro); but the demand for these changes came from the level of everyday lives (micro). These, in turn, had been affected by the social movements of women's liberation and egalitarianism (macro); which themselves had grown out of dissatisfactions within everyday life (micro). So change stems from a mesh of micro and macro forces."

 

Jotta ei unohdeta viestintää, joukkotiedotusvälineet ovat myös vaikuttaneet ihmisten kuvaan ihmissuhteista. Yleisesti ottaen muutos ihmisuhteessa on korostettuna esillä mediassa, olipa kyse elokuvasta tai julkkisten parisuhdedraamoista. Televisiossa harvoin nähdään stabiilia ihmissuhdetta, joten sen käsite on alkanut hämärtyä myös "todellisessa" maailmassa.

 

Tässä kohtaa törmäämme siis Giddensin reflektiivisyyden käsitteeseen. Median ja tiedotusvälineiden tuoma tieto ja ajatukset eivät vain heijastu yhteiskuntaamme, mutta myös myötävaikuttaa sen uusiintumiseen ja ovat täten modernin reflektiivisyyden keskiössä.

 

Anna

 

Gauntlett, David (2002), Media, Gender and Identity: An Introduction, Routledge, London and New York. (Extracts available at www.theory.org.uk).